Kolme vinkkiä riittämättömyyden tunteen selättämiseen

Vaivaako sinua usein riittämättömyyden tunne? Usko tai älä, meistä aika moni kokee näin. Et siis ole tunteesi kanssa yksin.

Riittämättömyyden tunne ei katso titteliä, kokemusta tai koulutusta. Se hiipii arkeen silloin, kun esimerkiksi fokus katoaa, kaikki tehtävät tuntuvat yhtä tärkeiltä, tai kun ei tiedä onko tehnyt "tarpeeksi".

Kaikki tuntuu yhtä tärkeältä, eikä työpäivä tunnu olevan omassa hallinnassa

Tutkimukset osoittavat, että jatkuva tehtävävirta ilman selkeää priorisointia kuormittaa aivoja samalla tavalla kuin univaje. Harvard Business Schoolin tutkimuksen mukaan ihmiset, jotka kokevat työnsä “yhtä tärkeiden tehtävien sumana”, menettävät jopa 30 % kognitiivisesta kapasiteetistaan päivittäin.

Ei siis ihme, että fokus katoaa. Priorisointi voi tuntua kirosanalta, jos tavoite ei ole selkeä. Kenen tahansa on mahdotonta priorisoida tavoitteen kannalta tärkeitä tehtäviä, jos tavoite ei ole selvä. Toinen mihin kompastumme on se, että emme pidä huolta aikaa ja ajattelua vaativan työn tekemisen edellytyksistä, vaan Teams, chatit, ym pingaavat jatkuvasti keskeyttäen meidät. Osa tuntuu vielä edelleen uskovan moniajon voimaan, vaikka monet tieteelliset tutkimukset todistavat toista.

Itse uskon siihen, että työ ei tekemällä lopu, vaan minun pitää valita mitä teen perusteellisesti, mitä vähän löyhemmin ja mitä jätän tekemättä. Priorisointi on päätös siitä, että oma energia, aika ja osaaminen ovat arvokkaita – eivät loputtomia.

Merkityksellisyyden tunne ei synny tehtävälistasta

Kun työn tarkoitus hämärtyy, ihminen alkaa helposti suorittaa. Ja suorittaminen ilman merkitystä on kuin juoksisi juoksumatolla: hiki tulee, mutta maisema ei vaihdu. Monet eri tutkimukset osittavat, että merkityksellisyyden tunne on yksi vahvimmista työhyvinvoinnin ja sitoutumisen ennustajista.

Työn merkityksellisyys syntyy esimerkiksi siitä, että pystyy toteuttamaan itseään ja käyttämään vahvuuksiaan. Työ tuntuu itselle mielekkäältä. Työhön voi tuoda merkitystä myös se, että oma tekeminen hyödyttää muita tai palvelee jotain laajempaa tarkoitusta.

”Kun ihminen kokee työnsä mielekkääksi, hän haluaa ponnistella sen eteen. Hänellä on motivaatiota myös silloin, kun työssä on haasteita”, sanoo erityisasiantuntija, psykologi Anniina Virtanen Työterveyslaitoksesta.

Merkityksellisyys ei kuitenkaan synny organisaation strategiasta, vaan arjen pienistä yhteyksistä:

  • miksi tämä työ on tärkeää
  • kenelle se tuottaa arvoa
  • miten se kytkeytyy isompaan kokonaisuuteen

“Eikö kukaan huomaa mitä teen?”

Palautteen puute ei tarkoita arvostuksen puutetta, mutta siltä se tuntuu. Neurotieteellinen tutkimus osoittaa, että ihminen tulkitsee palautteen puutteen usein uhkana sosiaaliselle asemalleen. Aivot reagoivat siihen samalla alueella kuin fyysiseen kipuun.

Miksi me emme sitten ota vastuuta omasta kehittymisestämme ja tarpeestamme saada palautetta? Joka kerta kun olen pyytänyt palautetta, olen sitä myös saanut. Voin helpottaa palautteen antajaa konkretisoimalla sen mistä toivon palautetta. Esimerkiksi: Kun pidän palaverin, toivon saavani palautetta selkeydestä ja johdonmukaisuudesta. Ymmärrystä siihen milloin onnistuin ja missä kohtaa epäonnistuin.

Giamos et al. (2024) -tutkimus osoitti, että henkilökohtaisesti annettu laadullinen palaute on tehokkaampaa, mikä lisää motivaatiota ja sitoutumista. Johtajien tulisi priorisoida henkilökohtaista palautetta suorituskyvyn optimoimiseksi, sillä se tuottaa parempia tuloksia kuin digitaalisesti välitetty palaute. Puhukaa siis keskenänne, hyvät ihmiset!

Kenen vastuulla on työmarkkina-arvon säilyminen?

Moni ajattelee, että työnantajan tehtävä on kouluttaa, tarjota lisenssejä ja pitää osaaminen ajan tasalla, mutta se ei ole koko totuus. Jokainen meistä vastaa ihan itse oman työmarkkina-arvon säilymisestä!

Työelämän osaamisvaatimukset muuttuvat nopeammin kuin koskaan aiemmin. Silti vain harva on valmis uudistamaan omia työskentely- ja ajattelutapojaan. On helpompaa odottaa, että joku muu tekee sen puolestamme. On helpompaa ajatella, että “ei minulla ole aikaa”. On helpompaa pysyä tutussa – vaikka se ei enää palvelisi.

Tekoälyahdistus

Tekoäly herättää monessa epävarmuutta. Se on ymmärrettävää. Mutta on kuitenkin todella kiinnostavaa, että samaan aikaan kun tekoäly koetaan uhkana, tiimit eivät löydä aikaa pohtia, miten sitä voisi hyödyntää omassa työssä.

McKinseyn tutkimuksen mukaan tiimit, jotka ottavat tekoälyn käyttöön yhdessä ja kokeilevat pieniä asioita matalalla kynnyksellä, kokevat: vähemmän kuormitusta, enemmän hallinnan tunnetta, parempaa yhteistyötä ja nopeampaa oppimista

Kyse ei siis ole teknologiasta, vaan kyse on kasvun asenteesta ja valinnoista!

Riittämättömyyden tunne on signaali

Se kertoo, että jokin tärkeä asia kaipaa huomiota:

  • oma energia
  • omat rajat
  • oma suunta
  • oma ammatillinen identiteetti
  • oma tapa oppia ja uudistua

Riittämättömyys ei ole merkki siitä, että olet huono. Se on merkki siitä, että olet ihminen.

Kolme vinkkiä riittämättömyyden tunteen selättämiseen

1. Pysähdy: Tee näkyväksi se, mitä ja miksi teet sekä miksi se on tärkeää. Opettelemalla jaottelemaan työtehtävät tärkeisiin ja ei niin tärkeisiin, auttaa vähän. Kun lisää siihen vielä syyn miksi näitä tekee, voi miettiä onko ihan kaikkea edes pakko tehdä. Kun aloittaa jonkin uuden tekemisen, pitäisi meidän myös miettiä mistä pitää luopua, jotta voi ylipäätään onnistua.

2. Valitse: Kaikkea ei voi tehdä yhtä aikaa. Valitse siis vain yksi asia, jonka opit seuraavan kuukauden aikana. Mieti samalla se poisoppimiskulma! Mistä sinun pitää luopua onnistuaksesi. Se voi olla ajatus, uskomus, tai tapa työskennellä.

3. Merkitys: Kysy itseltäsi mikä on minun työni tarkoitus? Jos et tiedä, kysy esihenkilöltäsi tai kollegoiltasi. Jos kukaan ei osaa kertoa, se sinällään on jo tärkeä keskustelun aloitus.

Sinussa ei ole mitään vikaa!

Riittämättömyyden tunne ei kerro sinusta, vaan se kertoo ympäristöstä, kuormituksesta ja siitä, että olet välität. Muista, että sinulla on mahdollisuus vaikuttaa asioihin paljon enemmän kuin ehkä uskot.

Usko tai älä, mutta tulet huomaamaan, että riittämättömyyden tunne ei katoa sillä, että teet enemmän, vaan sillä, että teet oikeita asioita.

Iloa uuden merkityksellisemmän työelämän taipaleelle!

Marjut

050 344 5779